|
OULUN TANSSIT KESÄNÄ 2011 KUUSISAAREN PAVILJONGISSA
Kuusisaaren Paviljonki
on monien mahdollisuuksien tapahtumapaikka aivan keskustan
tuntumassa. Syksyllä 2010 tulipalossa tuhoutuneen Hietasaaren
Tanssimajakan tanssi-illat järjestetään ensi kesänä Kuusisaaressa!
Valtakunnan huipputanssittajat nousevat lavalle lauantaisin ja
kesäkuukausina tanssilattia täyttyy myös keskiviikkoisin.
Auraviihteen
toimitusjohtaja Henri Kulmala on muutoksesta mielissään:
"Tutkimme tarkkaan eri vaihtoehtoja tanssien jatkamiseksi
Hietasaaressa, mutta missään tapauksessa tansseja ei oltaisi voitu
aloittaa vielä tänä keväänä, vaikka olisimme sinne uuden
tanssipaikan rakennuttaneet. Muita hyväkuntoisia
kesätanssipaikkoja ei Oulun seudulla ole olemassa, joten oli
hienoa päästä Kuusisaaren Paviljongin isäntien kanssa
yhteisymmärrykseen, että jatketaan tanssien järjestämistä Oulussa,
Kuusisaaressa. Paviljonki on erinomaisella paikalla lähellä
keskustaa ja kauniina kesäiltoina paviljongilta voi seurata meren
ympäröimänä auringonlaskua hyvän tanssi- ja iskelmämusiikin
soidessa. Esiintyjät tulevat olemaan edelleen Suomen huippuja,
tanssi- ja iskelmämusiikin edustajia."
Tanssit
Kuusisaaressa käynnistyvät lauantaina 16. huhtikuuta, jolloin
vietetään kauden special-avajaisia ja lavalle nousee Tangokuningas
2010 Marko Maunuksela yhdessä Fantasia-yhtyeensä kanssa. Kattaus
ei heikkene seuraavinakaan viikkoina, sillä luvassa on Channel
Four, Kaija Lustila, Korsuorkesteri ja Tomi Markkola.
__________________________________
Kuusisaaren www-sivut:
www.kuusisaari.net |